keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Urheilukoulu eli sinne ja takaisin

Otsikon mukaisesti tämä kirjoitukseni tulee kertomaan mielipiteitäni, näkemyksiäni ja kokemuksiani Puolustusvoimien Urheilukoulusta ja etenkin yleisurheilun näkökulmasta. Otsikko pohjautuu yhden suosikkikirjailijani J.R.R Tolkienin tuotantoon.

Urheilukoulu nykyisessä muodossaan on tulossa tiensä päähän ensi vuoden aikana. Pitää kuitenkin muistaa, että tässä tapauksessa vanhan loppu on uuden alku. Tai myöskin paluu vanhaan. Urheilukoulu aloitti toimintansa 1979 Hennalassa ja sitä ennen toiminta oli jaettu kahteen urheilukomppaniaan Santahaminaan ja Kajaaniin. Lokakuun alussa astui palvelukseen saapumiserä, joka on viimeinen jotka aloittavat ja päättävät palveluksensa Hennalassa. Vuoden päästä tähän aikaan koko toiminta on siirtynyt takaisin Santahaminaan ja osittain myös Kajaaniin.

En itse kuulu siihen urheilijoiden joukkoon, jotka olisivat suorittaneet varusmiespalveluksensa Urheilukoulussa, vaan oma varusmiesaika kului Kajaanissa jääkärikomppaniassa ja panssarintorjuntakomppaniassa. En edes hakenut Urheilukouluun, koska olkapää odotti leikkausta ja tarkoitus oli selviytyä varusmiespalveluksesta kuudella kuukaudella. Ihminen tekee suunnitelmia, mutta välillä toteutus jää vajaaksi ja välillä toteutus saattaa hieman paisua. Omalla kohdallani tuo 6kk:n mittaiseksi suunniteltu varusmiespalvelus venyi vuoteen ja sitä on seurannut yli 11-vuotta kestänyt sotilasura, mikä tulee nyt päättymään lokakuun loppuun mennessä. 2005 syksyllä, muutamien vaiheiden jälkeen löysin itseni Urheilukoululta nuorena vänrikkinä. Otin vastaan yleisurheilun lajiryhmän vastuulleni ja alusta asti homma oli käytännössä omissa käsissäni.

Urheilukoulu on vuosien varralle jakanut mielepiteet niin urheilijoiden kuin myös valmentajienkin keskuudessa. Yleisurheilijat ovat pääasiassa 19-vuotiaita, kun he tulevat urheilukouluun. Jotkut tulevat vuotta myöhemmin, jos he ovat esimerkiksi suorittaneet urheilulukion neljässä vuodessa ja silloin tällöin on yleisurheilijoita tullut myös yli 20-vuotiaina. Ottaen huomioon kuitenkin vallitsevan tilanteen, että meillä on yleinen asevelvollisuus, niin urheilukoulun tuomaa mahdollisuutta ei aina oikein ole osattu arvostaa.

Ihmettelen edelleen joidenkin valmentajien ja yleisurheiluihmisten pinttyneitä mielipiteitä jotka eivät puolla Urheilukoulun puolesta. Trendi on onneksi ollut se, että näitä "en ole mihinkään tyytyväinen" henkilöitä on ollut vähemmän mitä vielä urani alkuvaiheessa oli. Mielipiteet pohjautuvat 10-20-vuoden takaisiin kokemuksiin varusmiespalveluksesta Urheilukoulussa. Tuolloin asiat eivät ehkä olleet samalla tasolla mitä nykyään, mutta tuolloinkin on maailmanmestareita ja olympiavoittajia suorittanut palveluksensa kunnialla läpi. Viimeisen parin vuoden aikana palaute on pääsääntöisesti ollut kuitenkin positiivista ja oma mielipiteeni Urheilukoulun nykytilasta on se, että olemme mennyt valmentautumisen mahdollistamisessa huomattavasti eteenpäin sinä aikana, mitä olen Urheilukoululla palvellut. Silti edelleen vastarannalta löytyy porukkaa.

En odota Urheilukoulun jatkoa pelonsekaisin tuntein. Uskon että järjestelmä toimii vähintäänkin yhtä hyvin myös Helsingin päässä, mitä se on ollut Lahdessa. Asiassa on paljon hyvääkin Urheilukoulun kannalta. Huolenaiheeni on kuitenkin se, että  suurinta osaa henkilöstöä siirto ei varmastikaan miellytä. En voi olla varma, että Urheilukoulussa myös jatkossa pätevää valmennustietoutta. Vaikka Urheilukouluun tulevilla yleisurheilijoilla on oma henkilökohtainen valmentaja joka vastaa urheilijan ohjelmoinnista, niin silti Urheilukoululla pitää olla ymmärrys jokaisen lajin vaatimuksista ja pitää olla ammattitaitoa, jotta voi olla urheilijoiden päivittäisharjoittelun tukena. En väitä etteikö sitä ammattitaitoa olisi tällä hetkellä, mutta oma veikkaukseni on kuitenkin se, että nykyisestä henkilöstöstä aika moni ei tule jatkamaan Urheilukoululla valmentajana. Suurin syy tähän on nähdäkseni henkilökohtaisia, eli paikkakunta ja perhe, mitkä ovat aivan jossain muualla.